Vauvojen kiropraktiikka

Kiropraktikko vauvoille

Kiropraktiikka on turvallinen hoitomuoto vauvoille ja lapsille. Kiropraktikko käsittelee vauvoja ja lapsia eri tavoin kuin aikuisia. Hoito on paljon hellävaraisempaa ja siinä otetaan huomioon vauvan/lapsen koko ja paino. Vauvat ja lapset reagoivat yleensä todella positiivisesti ja nopeasti kiropraktiseen hoitoon. Vanhemmat raportoivat yleensä että lapsi nukkuu paremmin, vatsa toimii paremmin ja ärtyneisyys on hävinnyt.

Synnytys saattaa olla traumaattinen sekä äidille että lapselle. Esimerkiksi sektio ja imukupin käyttö synnytyksessä aiheuttavat stressiä vauvan yläniskan ja rangan alueelle. Myös vauvan asento kohdussa tai vauvan koko saattavat lisätä stressiä rangalle ja hermostolle.

Rangan ja hermoston stressitilat saattavat oireilla vauvalla esimerkiksi ärtyisyytenä, koliikkina, imetysongelmina, vatsaongelmina tai esimerkiksi niin, että vauva ei nuku hyvin tai ei viihdy selällään. Myöhemmin rangan ja hermoston stressitilat saattavat vaikuttaa lapsen kasvuun ja kehitykseen.

Ensimmäisellä käyntikerralla kiropraktikko haastattelee vanhempia vauvan historiasta raskausajalta tähän päivään saakka. Sen jälkeen tehdään tutkimus, jossa käydään läpi vauvan ranka ja lihaksisto sekä kallon alueen luut ja lihakset. Kiropraktikko voi myös tunnustella vauvan vatsaa, tarkistaa kielen toimintaa yms. Hoito on hellävaraista ja siinä pyritään poistamaan tutkimuksessa löytyneet tukirangan toimintahäiriöt. Mikäli tutkimuksessa löytyy jotain mitä kiropraktikko ei hoida voidaan vanhempia ohjeistaa ottamaan yhteyttä lääkäriin tai muuhun terveydenhuollon ammattilaiseen.